Koulujen ja opetuksen tila puhututtaa. On huolta putoavista PISA-tuloksista, jengiytymisestä, perustaitojen rapautumisesta. Positiivisia koulu-uutisia saa etsimällä etsiä. Mikä oikein on nykykoulun tilanne? Onko huolipuhe aiheellista?
Ensin haluaisin hieman rauhoitella. Suuri osa nuoristamme voi hyvin. Suuressa osassa kouluistamme lapset saavat opiskella rauhassa. Suuri osa perheistä jaksaa huolehtia jälkikasvustaan.
Polarisaation ilmiö on kuitenkin läsnä kaikkialla yhteiskunnassa, niin myös kouluissa. Mielenkiintoinen fakta on, että varsin suuri osa opetusalan ammattilaisista on liikuttavan yksimielisiä siitä, mitä nykykoulussa pitäisi tehdä, jos saisimme päättää. Kuunnellaanko opettajia riittävästi? Seuraavassa muutama ote kasvatuksen ammattilaisten hyvin usein esittämiä parannusehdotuksia.
Inkluusio on ollut esillä yhtenä laadukkaan opetuksen haittatekijänä. Mutta; inkluusio ei ole vihollinen, vaihtoehtojen vähyys ja resurssipula ovat. Tarvitaan yksilöllisiä ratkaisuja ja kyllä, jonkin verran myös keskitetyn palvelun kouluja. Kaikkia erityisen tuen oppilaita ei voi sijoittaa samaan pienryhmään ja toivoa, että homma alkaa sujua. Aistiyliherkkä vaatii erilaiset olosuhteet kuin ADD-oppilas. Ilman rahaa inkluusio on pelkkää selviytymistä ja tulipalojen sammuttelua.
Valitettavan usein erityisopetus joudutaan suunnittelemaan niin, että itse oppilas ei ole keskiössä; mennään resurssit, henkilökunnan saatavuus, lukujärjestystekniset asiat, jopa tilaratkaisut edellä, kun oppilaan etu pitäisi aina olla se ykkönen. Perheiden toiveita tulee kuunnella herkällä korvalla. Lopullisen päätöksen lapsen koulupaikasta tekee huoltaja.
Tarvitaan pienet ryhmäkoot, ja silloinkin pitää katse suunnata myös ryhmän koostumukseen pelkän pääluvun sijaan. Jos luokassa on yksikin erityisen tuen oppilas, sen pitää vaikuttaa myös luokan kokoon. Alueellisia pienluokkia, kiitos! Segregaatioon eli asuinalueiden eriytymiseen tulee puuttua, mutta se onkin sitten jo monen muunkin tekijän yhteispeliä; kaupunkisuunnittelua ja asuntopolitiikkaa.
Opetuksessa tarvitaan järjestelmällisyyttä, selkeyttä, johdonmukaisuutta, strukturointia, rauhaa ja ihan tarkoituksellisesti keskittymistä ja pitkäjännitteisyyttä tukevaa opetusta. Perusasiat kunniaan ja viriketulva pienemmäksi.
Moniammatillisuus on tärkeää, mutta niin, että palvelut eivät sirpaloidu. Hyvinvointialueiden niveltyminen koulun arkipäivään ei ole sujunut aivan mutkattomasti. Toimiva oppilas- ja opiskelijahuolto ovat tärkeitä tekijöitä sujuvan koulupolun varrella.
Henkilökunnan pysyvyys edesauttaa lasten turvallisuuden tunnetta ja tukee oppilaantuntemusta. Joskus kaipaan vanhan ajan tuttuja talonmiehiä ja terveydenhoitajia takaisin koulun arkipäivään.
Koulu ei voi myöskään yksin ratkaista kaikkia asioita. Tarvitaan perheet mukaan – moni lapsen tai nuoren hyvinvointiin liittyvä asia kun lähtee kotoa. Siksi perheiden tukeminen kannattaa aina. Samoin toimivat mielenterveyspalvelut ovat nuorten hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeitä.
Kun sote-palvelut siirtyivät hyvinvointialueille, kasvatus ja opetus nielevät leijonanosan kuntien budjetista. Siksi kuntapäättäjän pitää olla kiinnostunut ja perillä koulun nykytilasta.
Laadukas opetus, kasvatus ja koulutus on kallista, siitä ei pääse mihinkään. Vielä kalliimpaa on jättää kouluttamatta.