Mielipidekirjoitukseni Turun Sanomissa 21.1.2025: Laadukasta kasvatustyötä pihan hiekoituksen lomassa?

Aloitin työt luokanopettajana vuonna 1998. Silloin koulussani työskenteli oma talonmies, joka myös asui kiinteistössä. Hän tunsi talon kuin omat taskunsa ja teki kaiken korjaustyön välittömästi ja pyydettäessä. Henkilökunnalta ei kulunut aikaa lomakkeiden täytössä ja ongelmat pystyttiin korjaamaan jo ennen kuin ne kroonistuivat.

Tuohon aikaan ei ole palaamista, mutta kyllä minun ja kollegoitteni aamukahvi meinasi mennä väärään kurkkuun, kun luin aamun lehdestä (TS 16.1.), että päiväkotien pihojen hiekoitus ei kuulu huoltoyhtiölle muuten kuin kulkuteiden osalta.

Sama tilanne vallitsee kouluissa. Välituntipihan reunassa kulkee metrin levyinen hiekoitettu alue, loppuosa pihasta on kuin muhkurainen luistinrata. Oppilaat kuitenkin tietenkin käyttävät koko piha-aluetta, kuten liikkuessa ja leikkiessä on suotavaakin tehdä.

Liukkaus aiheuttaa vaaratilanteita. Itsekin olen paikannut useamman ruhjeen tai haavan viime viikolla, onneksi ei ole käynyt huonommin. Henkilökunta köpöttelee nastakengillä, liikkumisvauhti on sellainen, että jos jokin akuutti tilanne ilmenee pihan toisella laidalla, sinne ei aivan nopeasti pääse.

Jatkokysymys herää heti: jos hiekoitus ei kuulu huoltosopimukseen, kenen kontolle se kuuluu? Vastauskin löytyi nopeasti; tietenkin henkilökunnan. Turvasoraa toimitetaan pyydettäessä, ehkä jopa lapiokin. Levitys on kuitenkin ”jonkun muun” tehtävä.

Valitettavasti hiekoittaminen ei kuulu varhaiskasvattajan, koulunkäynninohjaajan tai opettajan pätevyyksiin. Henkilökunnalla on aivan riittävästi tekemistä työpäivän aikana ilman enää yhtään ”joku hoitaa” -henkistä lisäjobia. Ja jos joku loukkaa itsensä, onko vastuu sitten henkilökunnan jäsenellä, jos hiekoitus on tehty huonosti?

Kun kaupunki hankkii ja kilpailuttaa palveluita itselleen, olisi todellakin suotavaa, että keskityttäisiin paitsi hintaan myös laatuun. Kyseenalaistan myös varsinaisen säästön näissä tapauksissa, joissa peruspalvelu on vain välttämätön minimi ja jokainen lisätyö maksaa erikseen. Tämä koskee myös siivouspalveluita. Hiekoittaminen on kuitenkin peruspalvelu, jolla varmistetaan turvallinen työpäivä niin henkilökunnalle kuin oppilaillekin.

Koulun ja päiväkodin työntekijöiden tehtävä on kasvattaa, opettaa ja tukea kotia kasvatustehtävässä. Ei olla poliisi, turvatyöntekijä, terveydenhoitaja saatikka huoltotyöntekijä.

Perustehtävästä kuluu jo liikaa aikaa kaikkeen, mitä ”joku muu” ei hoida.

Linkki kirjoitukseen Turun Sanomissa >>