Muun muassa Turun Sanomissa, Turun valtuuston maanantain 16.12. kokouksessa ja sosiaalisessa mediassa on viime aikoina nähty kannanottoja liittyen turkulaisten tapoihin liikkua kaupungissaan. Tuntuu siltä, että vastakkainasettelun aika ei tässäkään asiassa ole ohi: jos pitäisi päätellä näiden puheenvuorojen perusteella, minkälaisia liikkumistapoja turkulaiset käyttävät, voisi luulla, että kaupunkilaisissa on vain pelkästään yksityisautolla liikkuvia ja sitten niitä, jotka liikkuvat joka paikkaan bussilla ihan periaatteesta.
Totuus on kuitenkin, että useimmat ihmiset käyttävät useampia liikkumisen muotoja kuin vain yhtä. Yksityisautoilijakin voi hypätä Fölin kyytiin, kun lähtee viettämään pikkujouluja, käyttää kesällä kaupunkipyörää, kun on kaunis päivä tai joskus vaikka kävellä saadakseen hyötyliikuntaa.
”Ideologisesta syystä” omalla autolla liikkuvia lienee varsin vähän. Tässä kohtaa liikkumisvälineen valinnassa ratkaisee usein helppous. Siksi kaupungin tulee tehdä monipuolisten liikkumismuotojen valitsemisesta helppoa.
Mitä keskustaan sitten tarvitaan? Kesäkatu Kristiinankadun ympäristössä voisi laajentua entisestään. Vähätorin kaltaiset aukiot, terassit ja viihtyisät kaupunkitilat ja kävelykadut lisäävät keskustaan sellaista vetovoimaa, jota Skanssissa tai Myllyssä ei löydä. Sillä keskustan viehätys syntyy eri asioista kuin ostoskeskusten.
Keskustaan tullaan erilaisiin tapahtumiin, keikoille, kahvittelemaan. Baareihin, gallerioihin, kivijalkakauppoihin, elämyksiä kokemaan.
On selvää, että kasvavan Turun katutila ei riitä siihen, että kaikki kulkevat yksin autoissaan. Turku onkin tehnyt erinomaisia suunnitelmia sen suhteen, että monimuotoisia, esteettömiä ja turvallisia liikkumismuotoja mahdollistavia ratkaisuja kehitetään lisää.
Olen hiukan ihmeissäni lukenut, kuinka ravintoloitsijat ovat pahoillaan, kun yksityisautoilua on ”rajoitettu” vähentämällä kadunpäällisiä parkkipaikkoja keskustassa. Muistelen kuitenkin, että toriparkki rakennettiin juuri siksi, että auton saa helposti ja lähelle lämpimään parkkihalliin. Ilmeisesti tämän toriparkin pitäisi olla myös käyttäjälle ilmainen.
Yksityisautoilua ei pelottelusta huolimatta olla kieltämässä. On kuitenkin tärkeää panostaa sujuviin ja ympäristöystävällisiin liikkumismuotoihin tässä kasvavassa kaupungissa. Niin tilaa myös säästyy niille, joiden on pakko liikkua yksityisautollaan esimerkiksi liikuntarajoitteen vuoksi.